Blogi

Raivaa tie Amazoniin: kuinka lähteä liikkeelle?

Palaa blogiin

Artikkelisarjammme perustuu lukuisiin keskusteluihin ja kokemuksiin eri toimialoja edustavien asiakkaiden kanssa. Käymme artikkeleissa läpi yrityksen päättäjiä pohdituttavia aiheita, kun he harkitsevat kansainvälisen kasvun vauhdittamista Amazon-verkkokauppamyynnin avulla.

Asiakas oli pitkään miettinyt, kuinka kasvattaa tulevaisuudessa yrityksen tuotteiden myyntiä ja sitä kautta liikevaihtoa. Selkeää ja varmaa tapaa ottaa askelia kohti uutta kasvu-uraa ei ollut vielä löytynyt. Selvää oli ainoastaan se, että nykyisillä kotimaan markkinoilla kasvu olisi hidasta. Siksi kansainvälistyminen oli ainoa varteenotettava vaihtoehto.

Asiakas tiedosti, että kansainvälistymiseen liittyy paljon riskejä, mutta myös suuria mahdollisuuksia. Sopivien yhteistyökumppaneiden ja jälleenmyyjien löytäminen osoittautui kuitenkin haastavaksi. Selvitystyöhön ja neuvotteluihin piti käyttää paljon aikaa ja rahaa, mutta takeita riittävän myynnin saamiseksi ei ollut. Toiminta tuntui myös käynnistyvän liian hitaasti ja tuotteiden markkinointi kohdemaassa olisi pitänyt hoitaa itse. Tämä nosti esiin ajatuksen omasta verkkokaupasta, jonka perustamiseen liittyviä asioita hän ryhtyi selvittämään. 

Kun asiakas eksyi verkkokauppaviidakkoon

Asiakas kartoitti oman verkkokaupan perustamiskustannukset ja ne osoittautuivat kohtuullisen suuriksi. Lisäksi tuli verkkokaupan tekninen ylläpito. Rahaliikenteen hoitamiseen löytyi helposti ratkaisuja, mutta verkkokaupan vaatima logistiikka ja sen kustannukset olivatkin monimutkaisempi juttu. Olisiko järkevää hankkia oma varasto kohdemaasta? Entä kuljetukset tehtaalta kohdemaan varastoon ja asiakkaalle asti? Miten toimitaan, jos joku tilaa verkkokaupasta tuotteen kohdemarkkinan ulkopuolelle? Kuinka hoidetaan takuut ja asiakaspalautukset? Millaisen markkinoinnin avulla saataisiin verkkokauppaan ohjattua tarpeeksi suuri asiakasvirta, jotta se tuottaisi riittävästi myyntiä kattamaan kustannukset?

Lisäksi asiakasta askarruttivat tuotteiden myyntipakkaukset ja niiden merkinnät, sekä kohdemarkkinakohtaiset rekisteröinnit ja myyntiluvat. Mitä kaikkea tulisikaan ottaa huomioon, jotta tuote saataisiin myyntiin kohdemarkkinoille ja mitä se tarkoittaisi investointina?

Asiakas yritti rajata selvitystyötä ja saada eri tahoilta luotettavan vastauksen, mikä olisi se potentiaalisin kohdemarkkina, johon investoinnit kannattaisi tehdä. Se ainakin tuli selväksi, että kaikki palveluntarjoajat laskuttaisivat omat kulunsa, vaikka myynti jäisi vähäiseksi. Myös ilmenevät ongelmat olisivat pelkästään yrityksen vastuulla. Uuteen markkinaan lähteminen tulisi siis olemaan iso rahallinen investointi, jossa oli monta muuttujaa ja vain yksi riskin kantaja. 

Verkkokauppaviidakossa navigointi vaatii osaavat oppaat

Asiakas päätti vielä hakea muita kansainvälistymisen vaihtoehtoja, joissa päästäisiin liikkeelle matalammalla investoinnilla ja riskillä, mutta mahdollisimman korkealla myyntipotentiaalilla. Tässä vaiheessa asiakkaalle oli selvinnyt se, että kaikkein kalleinta olisi kysynnän luominen tai sen saaminen tuotteille, oli kansainvälistymisen tapa mikä tahansa. Amazon-verkkokaupassa kysyntä oli jo valmiiksi olemassa ja kohtuullisen helposti saatavilla ilman suuria ponnisteluja. 

Amazonin verkkokauppa-alusta nousikin kaikkein kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi, sillä se ratkaisisi jo monta edellä mainittua verkkokaupan ongelmakohtaa muun muassa matalan investoinnin, kysynnän, logistiikan, varastoinnin, jakelun ja palautusten osalta. Silti asiakkaan mielessä oli enemmän kysymyksiä ja arvattavaa, kuin vastauksia ja faktaa. 

Etsinnän tuloksena haaviin osui useampi kotimainen Amazon-asiantuntijayritys. Näistä strategiseen kokonaiskuvaan osui kattavimmin Your Amazon Partnersin tiimi. Aikaisempien yhteydenottojen ja muiden suosittelujen perusteella heillä olisi tarjota paras asiantuntijuus mieltä askarruttavien vastausten saamiseksi. 

Seuraavassa osiossa perehdytään siihen miten YAP:n asiantuntijat auttoivat asiakasyritystä avointen kysymysten osalta, miten investointeihin liittyvät asiat taklattiin ja mitä kaikkea selvitettiin ennen kuin päätös Amazoniin lähtemisestä tehtäisiin.

Lue myös artikkelisarjan toinen osa: Raivaa tie Amazoniin: onnistuneen tutkimusmatkan verkkokauppaviidakkoon turvaa analyysi, kartoitus ja toimintasuunnitelma