Blogi

Mitä Amazon.comissa myyvän yrityksen pitää tietää USA:n verotuksesta

Palaa blogiin

USA:n verotuskäytäntö on melko lailla kotimaista malliamme monimutkaisempi. Amazonin markkinat USA:ssa ovat kuitenkin niin houkuttelevat, että veroasiat kannattaa virittää kuntoon. Tämä artikkeli auttaa eteenpäin kuten Your Amazon Partnersin tiimikin.

Verotus USA:ssa

Suomessa tuotteeseen tai palveluun liittyy ALV, joka on sama koko maassa. USA:ssa taas veron suuruuteen (sales tax) vaikuttaa piiri, kaupunki, lääni ja osavaltio (district, city, county, state). Vero määritetään näiden yhdistelmänä ja veron perusteena on tuotteen nettohinta kuten Suomessakin. Lisäksi soppaa hämmentää se, että osa osavaltioista on niin sanottuja Origin-based ja osa Destination-based. Tämä vaikuttaa siihen, käytetäänkö tavaran alkuperän vai vastaanottajan veroprosenttia.

Veron määrään vaikuttaa siis tuotteen varastointipaikka sekä asiakkaan toimitusosoite. Vero lasketaan näiden kahden tiedon perusteella. Tietyissä tuoteryhmissä on osavaltiotasolla eroja myös siinä, verotetaanko tuotteita lainkaan (esimerkiksi makeiset).

Jokainen myyjä, jolla on niin sanottu Nexus tietyssä osavaltiossa, on verovelvollinen. Nexus on käytännössä fyysinen ja/tai taloudellinen linkki osavaltioon. Mikäli myyjä varastoi tavaroita USA:ssa, määräytyy Nexus tätä kautta fyysisenä linkkinä. Mikäli myyjä esimerkiksi käyttää Amazonin FBA-mallia (tuotteet varastoidaan USA:ssa Amazonin varastolla), on hän tätä kautta verovelvollinen.

Verojen laskenta Amazonissa

Mikäli myyjä hoitaa tuotteidensa varastoinnin ja toimituksen FBA-periaatteella eli ulkoistaa Amazonille näihin liittyvät tehtävät, voi tuotteita olla varastoitu useaan varastoon. Amazonhan on erittäin hyvä optimoimaan lähetysaikoja. Periaatteena on, että Amazon kuljettaa tavaroita varastoverkostossaan sinne, missä myyntiä tapahtuu. 

Periaatteessa Amazon osaa laskea veron kullekin myydylle tuotteelle automaattisesti. Amazon.com:ssa asiakkaille näkyvät myyntihinnat ovat nettohintoja, joihin Amazon lisää veron tilauksen yhteydessä. Amazon päättelee veroprosentin listaukselle annetun kategorian ja listauksen avainsanojen perusteella.

Myyjän ei siis tarvitse laskea veroa kullekin tilaukselle. Amazon tarjoaa lisäksi raportin, josta myyjä näkee tilauskohtaisesti lähetyksen lähtö- ja vastaanotto-osoitteen sekä lasketun veron määrän. Tästä voi muun muassa tarkistaa halutessaan, että verot on oikein laskettu.

Poikkeukset

Joulukuussa 2022 kaikki USA:n osavaltiot ovat ottaneet käyttöönsä lait, jotka velvoittavat Amazonin (ja muut vastaavat alustat) keräämään ja tilittämään verot. Missourissa laki tulee voimaan tammikuussa 2023. 

Tietyissä osavaltioissa kuten Colorado, Washington ja Illinois on kuitenkin erityispiirteitä, joissa Amazon ei välttämättä kerää veroa automaattisesti. Näin ollen on myyjän etujen mukaista tarkistaa verojen määrä ja tehdä mahdolliset puuttuvat tilitykset manuaalisesti.

Verojen tilitys Amazonissa

Yhä useammat osavaltiot ovat velvoittaneet Amazonin keräämään ja tilittämään myyntiveron automaattisesti. USA:n lainsäädännön mukaisesti Amazon on verovelvollinen, joka on vastuussa kolmannen osapuolen myymistä tuotteista alustallaan. Kolmannella osapuolella viitataan esimerkiksi Amazon.com:ssa tuotteitaan myyvään yritykseen.

Amazon tekee siis keräämistään veroista tilityksen automaattisesti. Tässäkin asiassa toki tulee ottaa huomioon edellä mainitut poikkeukset.

Automatisointi

Edellä on kuvattu kuinka Amazon osaa periaatteessa kerätä ja tilittää verot. Prosessi ei kuitenkaan kaikkien osavaltioiden osalta ole aukoton. Monet Amazon-myyjät laskettavat ja hoitavat verot kolmannen osapuolten ohjelmien avulla. Suosituin näistä lienee TaxJar, joka noutaa datan suoraan Amazonin myyntitililtä ja laskee verot automaattisesti. Myös tilitys hoituu ohjelman kautta.

Mitä muuta ottaa huomioon?

Kuten yllä on kuvattu, Amazon hoitaa myyntiverojen laskennan ja maksamisen automaattisesti. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki, vaan yrityksen tulee maksaa veroa voitoistaan kuten Suomessakin. Amazonissa asia hoidetaan lähtökohtaisesti niin, että Amazon vähentää myynneistä veron (income tax). Tämä on tietysti huono asia, koska verotus tapahtuisi tuplana, sekä Suomessa että USA:ssa. Suomella ja USA:lla on kuitenkin käytössä verosopimus (tax treaty), jonka ansiosta USA:ssa ei verotusta tehdä.

Asian hoitamiseksi on kaksi mahdollista tapaa:

1. Myyjä rekisteröi yrityksen (LLC) USA:ssa

  • a) Myyjä hakee ITIN-numeroa (Individual Tax Identification Number) sekä EIN-numeron yritykselle
  • b) Täytetään W-9-lomake, joka ladataan Amazonin myyntitilille

2. Myyjä operoi muualla kuin USA:ssa rekisteröidyn yrityksen kautta

  • a) Myyjä hakee EIN-numeron muualla kuin USA:ssa rekisteröidylle yhtiölle (esim suomalaiselle)
  • b) Myyjä täyttää W8-BEN-E-lomakkeen, joka ladataan Amazonin myyntitilille

Huomio: Your Amazon Partners ei ole veroasiantuntija eikä ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta tai ajantasaisuudesta jatkossa. Edellä mainitut tiedot perustuvat omiin kokemuksiimme sekä ulkopuolisten tahojen julkaisemiin artikkeleihin. Autamme asiakkaitamme ratkaisemaan kaikki Amazon-myyntiin liittyvät haasteet.

Lisätietoa: 

https://www.taxesforexpats.com/articles/non-us-citizens/non-us-citizen-amazon-resellers-their-u-s-tax-obligations.html 

https://www.zonguru.com/blog/amazon-fba-sales-tax-guide

https://www.ecomcrew.com/amazon-sales-tax-for-sellers/